Edellinen viikonloppu meni tuntiratsastajien mestaruuskilpailuissa Takkulassa. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, koska Ultra oli keskiviikkona jo vähän köpö ja torstaina sitten ontui ihan kunnolla, joten oli selvää, ettei se lähtisi kisoihin. Niinpä pikainen hevosenvaihto ja puolen tunnin treeni. Luottamus osoitettiin Lassille, joka on onneksi vähän tuttu mulle ja muutamat kisatkin on viime syksynä menty ihan hyvin tuloksin. Mm. PHR:n seniorien koulupronssia viime syksyltä. Lassi oli yllättävän hyvä ja ihan positiivisella mielellä olin vaihdon suhteen. Ainakaan kukaan ei enää odottanut mitään tulosta.
Torsaina vielä pestiin sitten hevoset ja kamat ja pakattiin kaikki mahdollinen, jotta aamuksi ei jäisi mitään tehtävää. Ultraa oltiin tietysti valmisteltu jo aikaisemmin, joten Lassi piti pesun lisäksi mm. siistiä. Onneksi kamoja ei tarvinnut juurikaan vaihtaa. Pääsin aika myöhään kotiin ja omien pakkausten jälkeen vielä myöhemmin nukkumaan, joten perjantain puoli viiden herätys ei ollut mikään maailman mukavin juttu. Onneksi ei tarvinnut hevosta letittää ennen lähtöä.
Perjataina siis raahauduttiin siskon kanssa silmät ristissä tallille, ja vähän myöhässä. Onneksi olin laskenut reilun aikataulun! Pikainen "tehtävien jako" mun, siskon ja hoitajien kesken ja loput kamat kasaan, hevonen lastauskuntoon, yhteisten tavaroiden kantaminen rekkaan ja lopulta hevoset perään. Vähän meni vaikeaksi, koska Lempi ei halunnutkaan sille ajateltuun isompaan tilaan. Kääntyminen oli sille liian vaikeaa, joten ei kun muut alas autosta, Lempi uudelle paikalle, johon se käveli nätisti ja onneksi Broidi, Mette ja Lassi meni vielä yhtä nätisti uudelleen autoon. Lassi vähän myös arpoi ahdasta kääntymistä, mutta toisella kerralla, kun itsekin olin tilanteen tasalla, se meni hienosti. Niinpä ajomatka Takkulaan alkoi. Kaikki lähdettiin suht samoihin aikoihin, mutta matkalla vähän hajaannuttiin. Osa pysähtyi ja toiset ajoi reippaammin. Suurin osa porukkaa oli kuitenkin ennen hevosia kisapaikalla, joten tarkistettiin karsinat (päästiin kaikki talliin!) ja mentiin sitten ottamaan hevoset vastaan. Ensimmäiset starttasivat niin, että hevoset ehdittiin laittaa kuntoon ja itse aloin letittää Lassia. Se onneksi käyttäytyi hienosti, ja olihan talli toki rauhallisempi kuin jaba-kylät. Vaikka verkkakenttä olikin ihan vieressä. Hoitaja harjasi ja laitettiin kuntoon ja oltiin onneksi jopa ajoissa, vaikka omien kamojen kanssa olikin säätämistä. Huomasi kyllä ettei ole mitään rutiinia muista kuin seurakisoista kotona.
Verkassa Lassi oli alkuun tosi jännittynyt ja vähän pelkäsin, miten se menisi radalla siinä tilassa. Onneksi oli aikaa verkata ja sain sen tosi hyvin rauhottumaan ravissa. Rentouduttuaan oli pehmeä ja mukava ratsastaa, joten suunnattiin hyvillä mielin kisaradalle. Vähän jännitti se, miten hevonen reagoi ihmismäärään ja tuomariautoon, mutta onhan Lassi ennenkin ollut tuntseissa, joten mitään ongelmia ei ollut. Se oli ihan huippuhyvä ja itsekin ratsastin ihan parhaan ratani koskaan. Luokka oli siis HeB:0, seniorien karsintaluokka. Ainoa, missä olisi voinut parantaa, oli peruutus. Se meni vähän pitkäksi, kun en tajunnut aloittaa valmistelua ajoissa ja mulle jäi vähän tunne, että Lassi hätääntyi peruutuksesta ja pakittikin sitten vähän juosten ja pari askelta liikaa. Tuomarit kuitenkin antoi ihan ok pisteet siitäkin, vaikka se tuntui itsestä tosi surkealta. Joka tapauksessa huippufiiliksissä tultiin lopputervehdykseen ja kirsikkana kakun päällä oli kannustusjoukkojen äänekäs kannustaminen. Meillä oli ihan ehdottomasti kisojen parhaat kannustusjoukot. Keventelin sitten loppuun pisteitä odotellessa. Ihan hyviä pisteitä odotettiin, mutta meni vielä paremmin ja tulos 65,300%. Sillä hetkellä menin kolmanneksi ja täytyy sanoa, että ihan mahtava oli fiilis.
Onnistuin kuitenkin radalla saamaan selkään jonkun krampin, joka alkoi tosissaan kipuilla loppuverkassa, joten hoitaja talutti Lassin ja mä onnuin sisälle lepäämään. Liikkumattomuus sai kivun vain pahenemaan, joten istuin ensin pari tuntia tallissa ja sitten särkylääkkeen voimalla lähdin katsomaan, miten palkintojen jakoon pitäisi valmistautua. Onneksi meillä oli ihan mahtava porukka kisoissa mukana, joten sain jatkuvaa tietoa tuloksista ja aina oli joku seurana tallissakin. Oltiin jo laittamassa Lassia kuntoon palkintojen jakoon (kolme parasta meni hevosella), mutta ihan viimeisistä ratsukoista kaksi meni ohi ja lopputuloksissa sijoitus viides. Palkintojen jakoon pääsin silti ja ehkä oli ihan hyvä että ilman hevosta. Vaihdoin sitten vaatteet ja tulin loppupäiväksi katsomoon kannustamaan muita ja aistimaan kisatunnelmaa. Olikin oikein mukavaa, sää suosi ja juttu luisti. Harmittavasti muut meiltä ei päässeet finaaliin, joten illalla Mette, Broidi ja Lempi pakattiin autoon samalla kun me laitettiin Lassi kuntoon ja mä lähdin tekemään pienen eteen-alas ratsastuksen. Buranan voimalla mentiin ja onneksi valmentaja halusi laukankin kevyessä istunnassa. Yhteistuumin hoidettiin hevonen ja varusteet pois. Ilmeisesti mun kykyyn päästä nopeasti tallilta ei luotettu, mistä lie johtuu...
Käytiin sitten nopeasti lunastamassa mökit Messilän leirintäalueelta ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin syömään. Amarilloon ei päästy sisään pöytävarauksesta huolimatta, joten suunnattiin Rossoon ja vietettiin hauska parituntinen syöden ensimmäistä kertaa kunnolla koko päivänä. Sitten puolet lähti nukkumaan ja minä uskollisten seuralaisteni kanssa (sisko ja hoitaja) lähdettiin ruokkimaan hevonen. Sieltä mekin suunnattiin nukkumaan. Hysteeristähän se nukkumaan meno oli, mutta puolilta öin kaikki jo nukahti.
Lauantaina herätys oli puoli seiska. Oltiin saatu samassa tallissa asuneen ratsastuskoulun ihmiset ruokkimaan Lassi, kiitos heille, joten tavoite oli päästä seiskalta lähtemään. Ei me ihan niin aikaisin lähdetty, mutta oltiin kuitenkin ajoissa kisapaikalla. Nyt oli jo vähän tutumpaa hommaa, joten hevoselle letit ja harjaus sekä varusteet ratsastajalle ja hevoselle. Buranaa naamariin, vaikka auton penkinlämmitin auttoikin tosi hyvin selkäkipuun. Mutta mitään riskiä en halunnut ottaa, kun Lassilla ei ole se maailman helpoin ravi. Yöllä oli satanut ja aamullakin tihutti, joten pohjat ei olleet mitenkään parhaat mahdolliset. Verkassa Lassi oli vähän hidas, päinvastoin kuin perjantaina, mutta parani paljon. Ennen radalle menoa oli tosi hyvän tuntuinen. Luokka oli tänään A-merkin kouluohjelma ja siis seniorien finaaliluokka. Rata alkoi vähän takkuillen, yritin varmistella liikaa ensimmäistä keskiravia ja Lassi laukkasi. Ärsytti, koska se oli selkeä ja erittäin turha ja tyhmä ratsastusvirhe. Peruutus oli tänään eilistäkin huonompi, mutta sen jälkeen rata alkoi luistaa ja lopussa meni jo ihan hyvin, vaikka Lassi olikin selkeästi väsynyt ja kannusta jouduin käyttämään aika paljon. Toinen keskiravi oli omasta mielestä tosi hyvä, tuomarit ei pitänyt sitä mitenkään kovin erikoisena, mutta toisaalta joskus se oma fiilis on tärkeämpi. Urheat kannustusjoukot saivat taas lopputervehdyksen jälkeen hymyilemään ja olin ihan tyytyväinen rataan. Ei mitään ihan huippuprosentteja odotettu, mutta vähän enemmän kuin saadut 59,907%. Toisaalta alkuosa oli rikkonainen ja nehän tietysti vaikuttaa myös alapisteisiin. Ja uralla olleet vesilätäköt ei ainakaan auttaneet asiaa, vaikka en siis rataa missään tapauksessa syytä. Sama se on kaikille ja sen kanssa on elettävä. Lassi vaan on tottunut kuivaan maneesiin.
Hoidettiin sitten rapainen hevonen pois, pakattiin varusteet, odotettiin luokan tulokset, joissa olin 16/22, eli vähän alle oman tavoitteen olla luokan puolessa välissä. Sitten hevonen traileriin ja omat kamat kasaan ja nokka kohti tallia. Tulos ärsytti todella, vaikka olinkin meiltä parhailla sijoilla ja alla oli treenaamaton hevonen. Mutta sisäinen kilpailija ei tyydy vähään. Kotimatkalla puitiin asiaa ja kyllä mä tiedän, että se tulos alkaa jossain vaiheessa tuntua ihan hyvältä, mutta toisaalta, turha sitä on kilpailla jos tyytyy olemaan ihan hyvä.
Tallilla hevonen oli vähän ennen meitä ja oli jo purettu ja hoidettu, joten laitettiin akuuteimmat tavarat paikoilleen ennen kuin suunnattiin kotiin lopun tavaravuoren kanssa. Lauantai-illan vietin pesemällä valkoisia kisakamoja, jottei rapa ehtisi värjätä niitä. Omat kamat sain pesukoneeseen, mutta hevosen kamat jouduin pesemään käsin. Mukavaa hommaa, mutta tulipahan tehtyä.
Tämä päivä meni vielä toipuessa kisoista ja nukuin puolille päivin. Mutta ei se mitään, ehdottomasti oli kaiken vaivan arvoista. Kiitoksia kaikille kannustajille ja erityisesti kaikille, jotka
viikonloppuna auttoi Lassin kanssa. En olisi kyllä pärjännyt yksin,
varsinkaan perjantaina. Kisaamaan olisi kiva lähteä uudestaankin, mutta ainakin kannustamaan.
Älkääkä ottako otsikkoa liian vakavasti. Mulle se merkkaa lukioaikaista sisäpiirivitsiä, jolla oli tarkoitus lievittää stressiä vähästä harjoittelusta ennen kuoron esiintymisiä.
edit.
Nyt alkaa suorituskin tuntua jo ihan hyvältä. Katsoin luokan tuloksia ja tajusin, ettei meillä olisi edes täydellisellä radalla ollut asiaa sijoille, taso oli niin kova. Treenin vähyys näkyi lauantaina ja vaikka Lassi on hieno hevonen, kisoissa oli vielä hienompia ja Lassilla ei vaan liike olisi riittänyt, vaikka rata olisi ollut kuinka hyvä vaan. Ja 16. sija yli 80 lähtijän joukosta ei kuitenkaan ole huono saavutus, varsinkaan tällä harjoittelulla. Olihan kyseessä myös mulle ensimmäiset tallin ulkopuoliset kisat ja ensimmäiset näin isot kisat, joten kai tässä vähitellen alkaa olla tyytyväinen suoritukseen. Ainakin on mistä parantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti