Pitkä viikonloppu osa 2

Pitkän viikonlopun toinen osa oli kisasunnuntai. Starttasin itse kaksi rataa ja olin mukana taas järkkäämässä kisoja. Tavallaan kaikki meni kuten ennenkin, mutta samalla niin moni asia oli muuttunut kisajärjestelyidenkin osalta, että olisin ollut pulassa ilman enemmän tietävää apua.

Aamu alkoi taas aikaisin, tosin tuntia myöhemmin kuin lauantaina. Hieman lauhemmassa ja vähemmän lumisessa säässä ajelin tallille syöden aamupalaa. Pienten paperitöiden jälkeen olin mukana rakentamassa radan loppuun ja sen jälkeen kävelin radan. Tosin muutama este vielä vähän muuttui ennen omia luokkia, eli ihan hirveästi siitä ei ollut apua.

Olin laittanut itseni sihteeriksi ekaan luokkaan, joten pääsin kuuluttamaan pitkästä aikaa kisojen aloituksen. Aika automaattisesti se tuli, vaikka ei olekaan pitkään aikaan tarvinnut sitä tehdä. Kuuluttajaksi en mihinkään isoihin kisoihin rupeaisi, mutta seuran omissa harjoituskisoissa tykkään hoitaa tuota yhdistettyä sihteerin/ajanottajan/kuuluttajan hommaa. Siis estekisoissa. Koulukisoissa sihteerinä ei ole ollenkaan niin hauskaa.

Ehdin harjata Simpan samalla kun valvoin kisojen sujumista, mutta kuntoonlaiton kanssa tuli vähän kiire. Onneksi meillä on tallilla ihan mahtava porukka, joten sain apua ja hevosen ja itseni kuntoon ajoissa. Yleensä mulla on mun ihana(t) kisahoitaja(t) auttamassa, mutta kummallakin oli tällä kertaa muuta menoa. Luokka vaihtui myös, joten muutettiin rataa ja kävin tarkistamassa ne muutamat vaihtuneet esteet. Rata itsessään ei ollut kovin hankala, ykköseltä kakkoselle oli vähän erikoisempi tie, mutta muuten ihan perushelppo. Uusinta oli ehkä jopa vähän tylsä, vaihtoehtoja eri teille oli tavallista vähemmän. Tässä ratapiirustus.

Hyppäsin siis Simpalla 60cm ja 80cm. Kuudenkympin halusin hypätä alle verkkana, koska en ollut Simolla ratsastanut kolmeen kuukauteen ja estekisoistakin oli taukoa yli puoli vuotta. Ja edellinen isomman radankin hyppäsin edellisen kerran elokuussa ennen kisoja. Eli suomeksi: en uskaltanut lähteä suoraan kasikymppiin.

Tosin kun pääsin Simpan selkään, tuntui ihan mahtavalta. Kaikki nappulat löytyi heti, hevonen oli täydellisesti avuilla ja ratsastaminen oli helppoa. Ihan kuin kotiin olisi tullut, ihan mahtava fiilis. Kuudenkympin verkassa Simo oli aika hyvä, vähän hidas jalalle toisinaan, mutta muuten pehmeä ja kiva. Ravasin voltteja molempiin suuntiin ja tein käynnissä sitten vähän väistöjä. Ennen hyppäämistä tietysti vielä laukkasin molempiin suuntiin ja tein vaihtoja. Simo teki ilmavia vaihtoja, mutta ikävä kyllä ne ei olleet puhtaita... Hypyt meni hyvin, hevonen imi esteelle, askeleet löytyi ja se oli ennemminkin vain sitä varten, että varmistettiin vähän puolin ja toisin, että oltiin samalla aaltopituudella edelleen ja molemmat tiesi, mitä toinen teki. Tulin pari uusintatietä ihan vain kokeilumielessä ja Simppa oli juonessa mukana ihan täysillä.

Kuudenkympin rata oli hyvä ja huono. En nyt sen enempää ala selostaa, laitan videon molemmista radoista, kun saan ne itselleni. Molemmat vaiheet meni nollilla, arvostelu oli siis 367.1 ja uusinnan eka este oli 9. Simppa oli radalla ihan innoissaan ja yritti viedä. Paine sai sen sitten vähän kilipääksi, mutta muuten se on vaan hyvä asia. Oman ratarutiinin katoamisen sen sijaan huomasi, koska monissa kohdissa tein aika tyhmiä ratkaisuja ja askeleet ei oikein löytyneet ja monet hypyt lähti liian kaukaa tai läheltä. Perusradan kumpaakaan suhteutettua linjaa en ratsastanut ollenkaan, istuin vain kyydissä ja tajusin askelta ennen, että olisi pitänyt tehdä jotain aikaisemmin. 8-9 linjan annoin Simpan laukata sen verran, että se oli sujuva. Uusinnassa sitten ensimmäistä kertaa Simpalla lähdin ratsastamaan aikaa. Tähän asti olen uusinnat tullut vähän varovasti Simon kanssa, varmaan, ettei se pääse yllättämään. Tunneilla tosin olen ratsastanut sillä aika huimiakin uusintaratoja, että tiedän sen lähtevän ihan mistä vaan. Kaikki etukäteen suunnitellut tiet onnistui, mutta viimeistä estettä lähestyessä Simppa ilmeisesti pelästyi liputtajaa, tai ehkä lippu heijasti juuri sen verran valoa, että se hyppäsi vähän sivuun. En ollut ollenkaan varautunut ja pudotin toisen jalustimen. Sekunnin tuhannesosan mietin, mitä teen. Ensimmäinen ajatus oli poimia jalustin, nostaa rauhassa uusi laukka, tehdä voltti ja tulla siististi yli vikastakin. Mutta sen jälkeen iski se, etten ala katsella sitä pelleilyä. Simpan pitäisi tulla sama tie seuraavassakin luokassa. Ja ylipäätään radalla ei keskitytä epäolennaisiin asioihin. Niinpä käänsin hevosen käynnistä ympäri, pohkeet kylkiin ja yli. Itsepähän oli ongelmansa aiheuttanut ja toisaalta, Simpalle 60cm on niin pieni, että se olisi hypännyt sen käynnistäkin. Sen verran aikaa temppuilu maksoi, että tultiin "vasta" toiseksi, mutta ruusuke saatiin kuitenkin.

Simppa viime syksynä kisoissa.
(c) Iita Nevalainen

Kasikympin verkassa Simppa oli myös hyvä. Ratsastin sitä vähän enemmän läpi ja vaadin tarkemmin kaikki asiat läpi, koska se oli jo vertynyt. Samalla yritin saada siitä purettua vähän ylimääräistä virtaa. Tosin verkassa siitä kuudenkympin sinkoilusta ei ollut jälkeäkään... Verkkahypyt meni taas hyvin, lähinnä näytin hevoselle, että esteet oli kasvaneet ja otin tuntumaa itse isompiin hyppyihin. Kun kaikki oli kunnossa, en viitsinyt kovin montaa hyppyä ottaa.

Rata oli aika samanlainen kuin kuudessakympissäkin. Simppa oli huomattavasti rauhallisempi, joissain kohdin jouduin ratsastamaan sitä eteen. Korjasin itse edellisen radan ratsastusvirheitä ja suhteutetut olikin paljon sujuvampia. Muutenkin pääsin itse mukaan rytmiin paremmin ja siinä mielessä rata oli parempi. Toisaalta tein edelleen muutaman aika tyhmän ratkaisun. Uusinta meni taas hyvin, mutta vikalle ei päästy nytkään sujuvasti, koska käänsin liian jyrkästi ja Simolla kuoli laukka kaarteeseen, minkä seurauksena rämmittiin yli viimeisestä esteestä. Simppa kolautteli taas aika monta kertaa, samoin kuin pienemmässäkin luokassa. Puomit pysyi kuitenkin ylhäällä ja tuloksena siis toinen tuplanolla. Vaikka uusinta tuntui tosi nopealta, oltiin vasta kolmansia eikä päästy sijoille. Hevonen oli kuitenkin tosi hyvä ja itselle jäi kaikesta huolimatta ihan hyvä fiilis "paluukisasta". Harmittaa tavallaan vähän, että ratarutiini on oikeasti noin paljon kadonnut, mutta ehkä se tulee takaisinkin nopeasti, kun nyt vaan pääsee taas hyppäämään.

Hoidin sitten hevosen pois ja viimeisten ratojen jälkeen laitettiin kisat pakettiin ja lähdettiin pikaisesti parin kaverin kanssa hakemaan ruokaa Mäkkäristä ennen iltapäivän tuntia. Tuli niin kotoisa fiilis, jotkut asiat ei vain muutu. Ja olen iloinen, että mulla on kavereita, joiden kanssa on hauska olla tallilla.

Simppa kesällä 2011.
(c) Jatta

 Iltapäivälle sain valita hevosen ja ylläri otin Simpan. Meillä oli koulua ja keskityttiin saamaan hevoset taipumaan ja hyvään muotoon. Aloitettiin volteilla käynnissä ja sen jälkeen ravia ja laukkaa ympyröillä. Simppa oli aika hyvä. Vähän hidas jalalle ja edestä paljon epätasaisempi kuin aamulla. Mutta kun se alkoi rentoutua ja kuunnella, se meni ihan kivasti. Laukassa jouduin ratsastamaan sitä paljon eteen ja pidemmälle kaulalle, kuin mitä meistä kummastakaan tuntui kivalta. Oikealle se sai Simpan musta vain etupainoiseksi, mutta vasemmalle nappulat löytyi ja hevonen laukkasi pidempää laukkaa, pidemmässä muodossa, mutta takaosan päällä. Verkan jälkeen tehtiin avotaivutuksia ja voltteja niin, että ratsastettiin keskihalkaisijaa pitkin ja tehtiin siitä voltteja molempiin suuntiin. C:stä jatkettiin vuorotellen molempiin suuntiin ja pitkillä sivuilla tehtiin avotaivutuksia. Simppa ei halunnut taipua rehellisesti varsinkaan oikealle ja jouduin siitä huomauttamaan vähän enemmän muutamaan kertaan. Lisäksi opettaja halusi siihen enemmän poljentaa takaa. Olin yllättynyt siitä, miten huonosti Simo vastasi pohkeisiin.  Tarpeeksi kauan tehtävää hinkattuamme Simppakin lopulta antoi periksi ja teki ihan kivoja avoja, mutta työtä se vaati. Sitten vielä loppuravit ja -käynnit.

Jäin vielä illaksi hoitamaan Simpan ja Amin. Simo oli helppo hoitaa, kun olin sen jo aamulla harjannut ja ennen omaa tuntia uudelleen. Illalla harjasin vielä läpi ja putsasin kamat. Ami on edelleen järkyttävässä talvikarvassa, klippausta odotellessa. En ehtinyt hoitaa sitä ennen tunteja, koska olin ratsastamassa, mutta yritin parhaani mukaan saada sitä puhtaaksi tuntien jälkeen. Tosin se oli sen verran hikinen, että eipä siitä harjaamisesta mitään apua ollut. Todella toivon, että se saataisiin pian klipattua, jotta olisi edes toiveita saada se puhtaaksi. Ponin talvikarva on valehtelematta kaksi senttiä paksu. Ja erittäin tiivis.